Hehkuvat Hiilet on kolmas osa kertomuksesta Ihmisen kesyttäminen, eli siitä, miten kissa ja ihminen ovat ehkä aloittaneet yhteiselonsa yli 10 000 vuotta sitten. Lue myös ensimmäinen osa Naaraskissa ja toinen osa Pennut. Tarinan päättää neljäs osa Lämmin Värinä.
On Hyvän raidalliset urospennut eivät enää käyneet saalistamassa ihmisten luona. Ne olivat itsenäistyneet ja lähteneet elämään omaa elämäänsä. Ne kumpikin etsisivät oman reviirin, jossa olisi hyvä elää. Ne löytäisivät oman reviirinsä lähellä ihmisasusumusta, sillä ne tiesivät, että ihmisasumus tarkoitti runsasta ruokaa.
Tumma, veljiään pienempi narttupentu viipyi vielä emonsa lähettyvillä ja metsästi ihmisten luona. Se oli tottunut ihmisten läsnäoloon siitä saakka, kun emo toi sen pienenä palleroisena pentuna opettelemaan metsästystä ihmisten asumuksen luokse. Se oli emoaan rohkeampi liikkumaan ihmisten lähellä eikä se säikkynyt ihmisten hajua ja ääniä. Se oli niin rohkea, että kun se löysi asumuksen seinästä raon, josta se mahtui pujottautumaan läpi, se meni sisälle ihmisten asumukseen.
Silmät kuin hehkuvat hiilet
Lapsi oli tiennyt pennun salamyhkäisistä vierailuista jo pitkään. Hän oli nähnyt, kuinka se livahti kapeasta seinänraosta sisälle ja sulautui varjoihin. Hän tiesi, että yöllä, ihmisten nukkuessa pentu hiipi lähelle tulen hiillosta ja lämmitteli siinä. Hän oli nähnyt kuinka kissa katosi varjoihin ja hiipi äänettömästi ulos, kun ihmiset heräsivät.
Isot ihmiset näkivät ensimmäisen kerran pennun sisällä, kun tuuli ulvoi ulkona ja taivaalta satoi märkää lunta. He näkivät, kuinka se istui hievahtamatta tulen valon ja pimeyden rajalla. He näkivät, kuinka sen silmät hehkuivat tulen kajossa keltaisina kuin nuotion hehkuvat hiilet. He kavahtivat sen kiiluvia silmiä ja sen liikkumattomuutta, sen äänetöntä katoamista, kun he lähestyivät sitä.
Ihmiset pelkäsivät kissaa hieman. Koska se osasi olla näkymätön sen täytyi olla ainakin osaksi henkiolento. He eivät uskaltaneet karkottaa sitä pois asumuksestaan. He myös tiesivät, että se teki hyvää työtä, sillä se pyydysti jyrsijöitä nyt myös asumuksen sisällä. He päättelivät, että oli parasta olla suututtamatta sitä. Se auttaisi heitä niin kauan kuin he eivät tekisi sille pahaa. He antoivat sille nimen, sen nimi oli ääni, joka tarkoitti hehkuvia hiiliä.
Lapsi ei kavahtanut pentua. Hän oli katsonut aivan läheltä suoraan sen keltaisiin silmiin. Pennun silmät katsoivat kiinteästi lapsen silmiin, sulkeutuivat puoliumpeen ja lapsi katsoi takaisin samalla tavalla. Heidän välillään kulki viesti. Heidän viestinsä oli tunne. Se oli hyvä tunne.
Ihminen, nainen, joka oli lapsen äiti, oli hyvillään päätöksestä antaa pennun olla. Lapsi oli sairas ja hän paleli lämpimistä taljoista huolimatta. Nainen tiesi, että kylminä öinä kissa kaivautui lapsen makuupaikan taljoihin. Niinä öinä lapsi nukkui levollisesti ja hänen kasvoillaan oli hymy. Niinä aamuina hänen otsansa ei ollut kuuma ja hän jaksoi nousta syömään tulen ääreen. Nainen näki, että pentu oli hyvä henkiolento, joka paransi lapsen. Nainen tiesi, että kissa oli hyvä.